Miehenä, homona, ex-neitseenä ja mitä näitä nyt meriittejä onkaan, voin todeta, että olen nähnyt elämäni aikana lukuisia peniksiä, jortikoita, makkaroita, nakkeja, kyrpiä, katkarapuja, pippeleitä, veijareita ja veitikoita. Kyrvissä on se hienoa, että kahta samanlaista ei ole. Ne on vähän niin kuin lumihiutaleita. Uniikkeja.
Penikset ovat hienointa maailmassa. Toisin kuin rotkomainen verinen helvetti eli tuttavallisemmin Pimperon Pimpsa, eli Pillu, pippeli on jokaisen miehen suoninen valtikka, maskuliinisuuden huipentuma, tulisalama, jonka voi tunkea vaikka millaiseen salaisuuksien kammioon.
Vaikka oma veitikka on väistämättä paras, niin olen todennut, että maailmasta ei kyllä kammottavat kyrvät lopu. On pientä, tiukkaa esinahkaa, pelkkää esinahkaa, pitkää esinahkaa, ei esinahkaa ollenkaan. Löytyy tikkarin mallista, nakkia, makkaraa, vinoa ja sitten on sellainen maksamakkara patukka et sattuu jo ajatuskin sellaisesta perseessä.
Sen esiin ottaminen on hieno hetki, varsinkin, jos on ylpeä omasta veitikastaan. Palaute minkä kyrvästä voi saada voi satuttaa tai palkita. Sitä on hieno laittaa milloin mihinkin reikään tai leikkiä sillä ihan vaan yksin.
Haluan kyrpää. Haluan persettä. Laskujen mukaan en oo saanu kolmeen viikkoon. Kyrpä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti