Runkku

Kävin lähipäivinä suuren keskustelun runkkaamisesta. Se oli hienoa. Meitä oli siinä useampi ihminen ja puhuttiin kaikesta seksiinliittyvästä. Seksikeskustelut on hienoja, varsinkin sellaiset, missä ne kainoimmat osallistujat ovat saaneet hieman lauantaijuomaa vereen ja avaavat "pervoimmat" kaappinsa eli kertovat kuinka kerran juhannuksena nussivat mustikanvarpu peppureikää kutittaen. Oma ystäväpiirini sattumoisin on aina ollut kauhean avointa ja keskustelevaa sorttia, joten en ole ikinä pitänyt ongelmana seksistä puhumista, joten keskustelut jäävät lyhyeksi, kun muut kiusaantuvat.

Keskustelun paras sisältö oli kuitenkin, kun puhuttiin siitä mikä on paras osio seksissä. Itse vanhana nuolijana ilmoitin rakastavani esileikkiä eniten ja sen jälkeen hyvää penetraatiota, ellei ole ole kännissä, koska silloin haluaa vaan survoa. Tykkään nuolla, lipoa, lipaista, imeä ja tuottaa toiselle sitä mielihyvää, jossa varpaat menee kippuraan ja huokaillaan keuhkojen pohjalta. Vähän voi samalla näykkiä, purra, läpsiä, nipistää tai mitä nyt ikinä tykkääkään. Sitten nussitaan.

 "Jos mä harrastaisin seksiä orgasmin takia, niin kyllä mä vain runkkaisin."

Runkkaaminenkin on mahtavaa. Se on melkeinpä parempaa kuin seksi, koska keskimääräisesti kaikki runkut on hyviä. Ei haittaa, vaikka sunnuntai-iltana krapulassa coldplayn tahdissa hieman väkisin vikittelisi omaa veitikkaansa - se on silti kivaa. Siitä saa orgasmin ja mälliä on yleensä jossain paikassa minne sitä ei kuuluisi ja paperi on jossain muualla kuin käden ulottuvilla. No likaiset sukat tai alusvaatteet toimivat myös tilanteessa - pesuunhan ne on kuitenkin menossa.

Runkkaamisessa on sekin hienoa, että aamulla tai lähitulevaisuudessa ei tarvi miettiä näkeekö toista osapuolta enää koskaan. Itsehän olet omassa ruumiissasi, etkä pääse irti, joten on vain parempi tykätä omasta jortikastaan ja sen hipelöinnistä. Itsensä kanssa myös tietää mistä pitää vetää, puristaa, nipistää tai hyväillä, että nauttii kaikista eniten.

Ihmiset on hankalia, koska nyky-yhteiskunnan säännöt deittailuun eivät päde millään tasolla minkään populaarikulttuurin tuotoksen kanssa. Samaan kerrostaloon ei muuta toista tai kolmatta homoa heti, kun ensimmäinen liekki on sammunut. Lisäksi DearEki voi sanoa, että olet ok, vaikka sun pyllyssä olisikin käynyt pihlajakadun koko naapurusto. Vaihtoehtona on lähinnä opetella pelaamaan peliä, jossa ei ole Lariaksia tai kotona asuvaa yli kolmekymppistä ylilääkäriä, jos ei halua jäädä yksin kotiin kuuntelemaan coldplayta hivellen nahkamakkaraa.

Hyvät päättäjät ja muu kansa - nyt valoja päälle

Mä tiedän etten mä yleensä kirjoita tälläsiä, mut mua vituttaa tää keskustelu aiheesta tällä hetkellä.


Olen tavallinen suomalainen mies. Olen asunut Suomessa koko elämäni, käynyt kouluni Suomessa ja opiskelen turvalliseen perustuloiseen ammattiin. Opiskelijana elän varmasti köyhyysrajan alapuolella, mutta hei, minkäs teet, aina ei voi voittaa. Opintojen ohella käyn töissä ja maksan sopivasti veroja valtiolle, ettei tulisi mätkyjä seuraavana vuonna. Äänestän jokaisissa vaaleissa, koska koen sillä tavalla voivani vaikuttaa yhteiskuntaan, vaikka menestys olisikin heikko.

Viikonloppuisin juon keskiolutta. Yleensä valitsen Karhun olueksi, mitä juon varsin humalahakuisesti, niin kuin muutkin minun ikäiseni miehet tässä iässä. Viihdyn paikallisissa anniskeluravintoloissa ja maksan joka kerta itse juomani.

Käyn kaksi kertaa vuodessa vähintään kirkossa, koska jouluna ja pääsiäisenä pitää käydä kirkossa. Se on traditio, mistä en halua luopua. Osallistun muihin kirkollisiin menoihin, mihin minut kutsutaan ja aion jopa äänestää kirkollisvaaleissa. Tämä ei ole kauhean yleistä, mutta luulisi tällä jotain "hyvä ihminen" -pisteitä saavuttavan.Tulevaisuudessa luultavasti työllistyn tavalliseen ammattiin. Perustuloisena asun luultavasti kauniin pääkaupunkimme jossain kerrostalolähiössä ja pienessä kaksiossa. Käyn töissä, maksan veroni, harrastan ja viikonloppuisin nautiskelen jo edellä mainittua keskiolutta ja olen onnellinen.


Vau. Olen siis tuikitavallinen suomalainen miehen alku, eikä minun elintavoissani ole mitään poikkeavaa muista miehistä. Luultavasti, jos istuisit vastapäätä minua metrossa, ihmettelisit miten joku jaksaa räplätä puhelinta koko ajan. Sitäkin tekevät kaikki muut ikäiseni ihmiset tässä yhteiskunnassa.

Jos kerran olen samanlainen, kuin muut ikäiseni ihmiset, ja hoidan osuuteni yhteiskunnassa - ja mielestäni vähän enemmän - niin miten voi olla mahdollista, että 2010 -luvun hyvinvointivaltiossa minulla ei ole samoja ihmisoikeuksia, kuin muilla ihmisillä?

Haluan naimisiin. Ei - en seurustele tällä hetkellä, mutta tässä maassa on tapana mennä naimisiin oman kultansa kanssa, kun siltä tuntuu, niin sitten haluan minäkin. Minä en halua sitä siksi, että voisin saada upeat Disney prinsessa häät ja valtavat bileet vihkiseremonian jälkeen. Minä haluan naimisiin sen ihmisen kanssa, jota rakastan, jotta voisin perustaa tulevaisuudessa perheen. Olkoonkin, että perheen perustaminen kahden miehen kesken voi olla hankalaa, mutta ymmärrät varmaan pointin.

Haluan elää keski-ikäiseksi, jolloin riidellään siitä, kuinka teini-iän saavuttanut lapsemme kokeilee ensimmäistä kertaa päihteitä ja jää siitä dramaattisesti kiinni. Tämän jälkeen pohditaan, mikä meni kasvatuksessa pieleen ja kuka on vastuussa. Teini on kuukauden kotiarestissa, minä menetän kolmet yöunet ja sen jälkeen tajuan, että olin itse 14 -vuotiaana ensimmäistä kertaa humalassa. Noh, sitä sattuu.

Haluan elää vanhaksi, jolloin lapseni käyvät vieraisilla. Olen vihdoin oppinut leipomaan pullaa ja pakotan lapsiani syömään koko ajan. Lasten lähdettyä on hiljaista ja oman siipan kanssa kriiseillään siitä kumpi istuu sohvalla ja kumpi nojatuolissa, kun katsotaan salattujen elämien toiveuusintoja ainakin viidettä kertaa.

Tottakai, kirkkoon kuuluvana ja jonkinlaisessa uskossa olevana ihmisenä toivoisin saavani parisuhteelleni papin aamenen, mutta ymmärrän, jos kirkko ei ole lähitulevaisuudessa valmis moiseen. Katsotaan sitä sitten myöhemmin. Kyllä se kirkkokin myöntyy.

En ymmärrä, miten tässä maassa voi olla juridisesti eriarvoisia ihmisiä. Toisilla ihmisillä on enemmän oikeuksia, kuin toisilla, vain ja ainoastaan seksuaalisen suuntautumisen takia. Mikä tekee heteroista parempia ihmisiä, kuin homoista? Jos meillä on olemassa perustuslaki ja ihmisoikeudet, joiden pitäisi taata ihmisille samanlaiset arvot ja lähtökohdat, niin miten voi olla mahdollista ettei näin ole?

Ensimmäinen, joka yrittää perustella asiaa Raamatulla vaietkoon. Tällä hetkellä kysymys ei ole Raamatusta tai uskonasioista. Kysymys on juridinen ja liittyy ihmisoikeuksiin. Seuraava, joka väittää sukupuolineutraalin avioliittolain tuhoavan perhe -instituutin menköön itseensä ja miettiköön mikä omassa perheessä on vikana, jos kerran kahden miehen tai kahden naisen välinen avioliitto olisi uhka heteronormatiiviselle ydinperheelle. Missä ja miten minun rakkauteni olisi pois joltain muulta?

Strong independet black woman

*otsikon ei ole tarkoitus olla missään tapauksessa tai yhteydessä rasistinen. Se on sanonta, joten paheksujat paheksuu. hahstag.

Oli perjantai-ilta. Olin siivonnut kämpän pidemmän kaavan kautta, sheivannut itseni ja valmistellut itseni mahdollisimman komeaksi. Ajoin tukkani säädylliseen mittaan, sheivasin pallit ja siistin munakarvat nätiksi ja ajoin vielä perskarvatkin pois, jos vaikka jonkun tekisi mieli rimmailla. My body was ready.

Otin puhelimen käteen ja kirjoitin viestin. Olin odottanut edellisestä viestistä sopivan aikaa, jotta kanssa pelaajalle ei tulisi olo siitä, että olisin jotenkin yli-innokas tai hänen armoillaan. Muotoilin lyhyttä lausettani pitkään, jotta vaikuttaisin sopivan tylyltä, mutta samalla hieman viekkaalta.

"Joo, oon siivonnu koko kämpän ja nyt vietän yksin koti-iltaa. Aika tylsää tosin."

Viestini oli mielestäni täysin selvä. Tule tänne, ota minut, mielellään takaapäin ja sitten ollaan onnellisia. Luultavasti hra. kuudesti laukeava ei jää yöksi, tuskin edes suostuu panemaan, kun hän haluaa odottaa oikeaa hetkeä, mitä en ole vieläkään ymmärtänyt, mutta ainakin jos yllätys tuleekin eteeni, niin onpahan säädyllisen näköinen vartalo.

Odotin vastausta hetken aikaa. Sain yhden ":)" -hymiön. Totesin, että voi helvetti, avasin pornot, runkkasin, laukesin ja totesin valmistautumisen olleen turhaa. Yritin valehdella itselleni uskottavasti, että vapaailta yksin kotona tekisi hyvää, varsinkin, kun seuraavan päivänä olisi kuitenkin duunia.

Meni kaksi tuntia. Tässä välissä olin kävellyt lähikauppaan ja ostanut kahdeksan pakkauksen karhunpentuja, siis lauantai-iltaa varten tietenkin, mutta olin kuitenkin päättänyt avata niistä ensimmäisen. Sen juotuani avasin toisen vaihdoin soittolistaltani soimaan Beyoncen ja makasin x-asennossa lattialla.

Kuudesti laukeavasta ei ollut kuulunut mitään koko illan aikana. Sen sijaan edellisessä kirjoituksessa mainitsemasta koiran pennusta oli tullut elämääni varsinainen riesa. Oikeastaan, ei edes riesa, pentu piristi mua ja mun oloa, jos sellaiselle oli tarvetta ja jollain kierolla tapaa nautin siitä huomiosta, jonka pennulta sain.

Bissen loputtua päätin kerätä itseni. Katselin youtubesta kissa-videoita, vaikka vihaan kissoja ja totesin, ettei pohjalta voi enää päästä, kuin ylöspäin. Sovin lauantai-illalle baarireissun kaverin kanssa ja sunnuntai-aamuna heräsin vieraalta paikkakunnalta. En ollut edes pannut, mikä osoittautui hyväksi asiaksi ja kotiin pääseminen oli taas hyvin vaikeaa olotilasta ja sijainnista riippuen.

Sunnuntai-illan makasin siis darrassa sohvalla sänki kutittaen persettä. Pohdin vakavasti, jos säästäisinkin itseäni avioliittoon ja viiniä joisin vain kirkossa ehtoollisen verran. Tai sitten ei.

Dilemma.

Hankittaessa lemmikkieläintä on tarpeen olla hyvin tietoinen siitä mitä on hankkimassa. Akvaario on varmasti kiva somiste nurkassa, mutta se vaatii ilmeisesti vähintään viikottaista perusteellista hoitoa. Kissa vaatii myös hoitoa ja siltä saa kerran päivässä (ehkä) läheisyyttä ja lämpöä, mutta osaa olla sangen vittumainen olento. Epäilen kaikkia kissoja demoneiksi. Käärmeet, hyönteiset, äyriäiset ja muut ällötykset ovat varmasti jonkun mielestä siistejä juttuja, mutta ei kuitenkaan sovi mulle. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että koirat on mun juttu.

Eräänä kauniina päivänä, tai en edes kyllä muista oliko se kaunis, niin löysin internetistä unelmien koiran. Sillä oli kiva turkki, suloinen naama, hauskat jutut ja vatsalihakset. Ainiin - oli sillä myös hyvä perse. Koira oli selvästi edes jotenkin tasokas, koska se esitteli itseään internetissä lähes tulkoon aina vaatteet päällä, tai jos ei ollut niin ainakin ne meni instagramin natsifiltterin läpi ihan kiltisti.

Aloin tehdä lähempää tuttavuutta koiran kanssa. Alunperin en edes ajatellut, että alkaisin harkitsemaan pennun hankintaa tai miettimään elämääni siihen suuntaan, että pennulla olisi joskus elämässäni merkitystä. Kävikin niin hassusti, että pentu iski silmänsä minuun ja pyysi rapsuttelemaan. Siinä vähän etänä rapsuteltiin, noudettiin palloa ja tutustuttiin. Sittenhän mä tajusin sen karmaisevan totuuden.

Koiran pentu. Sellainen pieni ja suloinen, mutta valmiiksi hyvin koulutettu. Sisäsiisteys ongelmaa ei ole, vaan pentu osaa huolehtia hyvin itse itsestään. Nuoren ikänsä puolesta, voidaan silti kehua, että pentu on varsin valio yksilö ja osaa huolehtia myös hyvin omista asioistaan. Pennun kanssa suurinta ongelmaa tuottaa pennun ikä. Mahdollisena tulevana omistajana, toivoisin pennun olevan vähintään luovutus ikäinen, ennen kuin mahdollisia peliliikkeitä uudeksi omistajaksi aletaan harkitsemaan. Lisäksi pennun kasvattaja asuu hyvin kaukana. Sanoinko jo, että pentu on ehkä söpöintä maailmassa?

Tällä hetkellä se pentu tuijottaa mua, ilmeisesti pitäisi rapsuttaa ja heittää palloa, mutta samalla sellainen pieni (ISO) ääni mun sisällä kieltää rankasti. Olen sata prosenttisen vakuuttunut siitä, että pennulla pitäisi olla joku muu omistaja, kuin minä, vaikka mä kuinka mielelläni rapsuttelisin sitä.

Jaah. Nyt se toi taas pallon ja minä heitin. Nyt se heiluttaa häntäänsä iloisesti ja katselee mua onnellisena. Voi perse.

Oodi kyrvälle.

Miehenä, homona, ex-neitseenä ja mitä näitä nyt meriittejä onkaan, voin todeta, että olen nähnyt elämäni aikana lukuisia peniksiä, jortikoita, makkaroita, nakkeja, kyrpiä, katkarapuja, pippeleitä, veijareita ja veitikoita. Kyrvissä on se hienoa, että kahta samanlaista ei ole. Ne on vähän niin kuin lumihiutaleita. Uniikkeja.

Penikset ovat hienointa maailmassa. Toisin kuin rotkomainen verinen helvetti eli tuttavallisemmin Pimperon Pimpsa, eli Pillu, pippeli on jokaisen miehen suoninen valtikka, maskuliinisuuden huipentuma, tulisalama, jonka voi tunkea vaikka millaiseen salaisuuksien kammioon.

Vaikka oma veitikka on väistämättä paras, niin olen todennut, että maailmasta ei kyllä kammottavat kyrvät lopu. On pientä, tiukkaa esinahkaa, pelkkää esinahkaa, pitkää esinahkaa, ei esinahkaa ollenkaan. Löytyy tikkarin mallista, nakkia, makkaraa, vinoa ja sitten on sellainen maksamakkara patukka et sattuu jo ajatuskin sellaisesta perseessä.

Sen esiin ottaminen on hieno hetki, varsinkin, jos on ylpeä omasta veitikastaan. Palaute minkä kyrvästä voi saada voi satuttaa tai palkita. Sitä on hieno laittaa milloin mihinkin reikään tai leikkiä sillä ihan vaan yksin.

Haluan kyrpää. Haluan persettä. Laskujen mukaan en oo saanu kolmeen viikkoon. Kyrpä.

Voi pillu.

Kokeilin parisuhdetta.

Siis sellaista, missä seurustellaan vaan yhden ihmisen kanssa ja ei käydä nussimassa muita. Oli aika mieletöntä. Toki yritin ehdottaa, sillei ihan kauniisti, että jos vähän nussittais muitakin, mutta toiselle osapuolelle tämä ei käynyt, vaikka se sitten kävikin nussimassa muita. Ei se mua haitannut. En ole sinänsä ymmärtänyt ikinä, että mikä siinä pettämisessä on sitten niin hirveää. Toki, jos sovitaan jotain, niin kyllähän se luottamus menee, jos ei leikitä samoilla säännöillä, mutta ei se seksin harrastaminen ollut se ongelma.

Sitä leikkiä ei kauaa kestänyt. Onneksi. Jälkeenpäin ajateltuna, oon ollut itse asiassa aika tyytyväinen, koska tuli ikävä sinkkuilua. Eron jälkeen tein näyttävän comebackin tinderiin, grindriin, vaihdoin parisuhde statuksen qruiseriin ja jatkoin pokaamista. Näyttävä comeback ei kuitenkaan onnistunut, koska mun markkina-arvo on nyt jostain syystä laskenut. En ymmärrä miksi.

Pääsin taas panemaan. Satunnaisesti, ketä huvitti ja ei tarvinnut vaihtaa puhelin numeroita. Eräänä sunnuntai-iltana otin luokseni yhden pojan. Tein lettuja, koska tinderissä olin niin luvannut. Syötiin letut ja alettiin panemaan. Pantiin aamu neljään asti. Oli mieletöntä. Aamulla menin luennolle nukkumaan ja valitin luokkatovereille kovaan ääneen, etten enää ikinä harrasta lakanaurheilua niin myöhään, jos aamulla on luento. Olisin mieluusti pannut toistekin, mutta tämä ei sitten pojalle kelvannut. Noh ei sitten.

Pari viikonloppua tämän jälkeen heräsin hirviön vierestä. Ei sellaisen "kaunotar ja hirviö" -hirviön vierestä, missä hirviön sisältä paljastuukin komea satujen prinssi, vaan ihan oikeasti aamulla vitutti ja mietin missä ollaan ja miten helvetissä täältä pääsee pois. Kamalinta tässä tilanteessa oli se,että ns. "hirviö" oli keittänyt kahvia ja kohteliaana nuorena miehenä minä join kahvin. Päätä jomotti ja mietin, et onneksi ei pantu kunnolla ja onneksi olin sammunut. Onneksi pääsin livistämään hyvin nopeasti.

Pari viikkoa sitten tapasin yhden pojan. Se kiinnostui musta ja mä tavallaan siitä. Olihan se ihan mukava, ulkonäkö oli semmonen 7½, mut ainakin korvien välistä löytyi muutakin, kun kyrpä ja mällit. Siinä sitten käytiin muutaman kerran ulkona ja sovittiin sitten, että aletaan tapailla.

Tapailla. Miten vitussa tapaillaan? Kyllähän mä olin ihmisiä tavannut, nähnyt ja käynyt ihan treffeillä, mutta tässä oli nyt virallinen sopimus tapailusta. Soitin seuraavana päivänä ystävälleni ja kysäisin, että mitä tässä tapahtuu. Ilmeisesti, tässä välissä ei saa panna muita, eikä panna keskenään. Siis häh, kyllähän se auto pitää koeajaa ennen kuin sen ostaa? Ilmeisesti pointti onkin siinä, että se seksi on nyt se viimeinen askel ennen parisuhdetta.

Jahas, eli nyt ois vissiin tarkotus istua jalat ristissä Jeesus mielessä siihen asti, että pannaan. No odotellaan sitä sitten. Saa nähä miten käy.

Ainiin, sain kommentin. Siis joku lukee tätä. Hienoa. Kommentoikaa lisää! Lupaan olla aktiivisempi! <3

Ei kuitenkaan huonoin.

Kello on melkein kuusi aamulla. En ole nukkunut silmänräpäystäkään. Näen ehkä noin kymmenennen auringonnousun tänä kesänä. Huisia - tai sitten ei. On tappavan tylsää ja työvuoroa on jäljellä vielä useampi tunti. Sitten muistin tämän olemassa olon ja päätin lukea, mitä olen ajatellut viimeisen vuoden aikana.

Ei ole paljoa tullut kirjoiteltua. Syy lienee siinä, että kyllästyin murehtimaan elämääni ja sitä miksei siinä tapahtu mitään ja otin härkää sarvista. Tai no, oikeastaan otin poikaa tukasta kiinni ja tuikkasin syvemmälle.

Jos lähdetään miettimään mitä tässä välissä on tapahtunut, siitä kuinka päivitin viimeksi blogia yli puolivuotta sitten, niin olisi mahdollista kertoa lukuisia seikkailuja. Voisin kertoa kaulaani koristavista fritsuista sunnuntai aamuisessa peilissä, tai vaihtoehtoisesti siitä, kuinka liftasin vieraassa kaupungissa aamu viideltä kaverin luokse kännissä seksin jälkeen.

Kyllä, minä irtoseksin suurin vastustaja ja kotona coldplayn tahtiin runkkaava rakkauden nälkäinen hinttari sorruin panemaan kerran. Aika useasti itse asiassa. Irtoseksi kokeiluni alkoi alkuvuodesta, kun baarista pokasin erään pojan ja lähdin sen luokse panemaan. Seksi oli aivan mieletöntä ja kaiholla muistelen vieläkin sitä samaa poikaa. Kuitenkin, niin kuin kaikille narkkareille käy, kerta ei riittänyt. Löysin keinoja saada miehiltä. Ensin kasvoi ikähaarukka ja sitten kasvoi asennot. Jossain vaiheessa olin saanut tarpeekseni ja päätin kokeilla suhdetta.

Suhteilu ei mennyt kauhean hyvin, niin kuin mun kohalla yleensä tuppaa käymään. Ensimmäinen meni vahingossa rikki, kun ei oltu ehkä samalla kypsyys asteella. Tämän jälkeen oon miettinyt velvollisuuttani korjata rikkomani ihminen. No jaa, pettymykset kuuluu elämään. Toinen tuli hulluksi - musta. Tällä kertaa osasin jo varoittaa etukäteen, että oon aika paska tyyppi, mutta pakkien jälkeen ei mennyt kuin viikko niin tajusin ettei kaikille ihmisille voi enää puhua. No, aina ei voi voittaa.

Kolmas kerta ei todellakaan ollut mikään "toden sanoo" -kerta, vaan ensimmäisenä suunnistin seksin jälkeen kirjastoon etsimään "kuinka jätät miehen rikkomatta häntä henkisesti" -opusta. Voin kertoa ettei kyseistä opusta ole olemassa, mutta jos keksin keinon niin kirjoitan siitä varmasti kirjan. Sitten mustakin tulee rikas.

No sitten menin ja ihastuin. Perinteitä kunnioittaen kesähelteillä löysin itselleni vastakohdan, ihmisen jolla oli samoja mielenkiinnon kohteita, mutta luonteeltaan täysin erilainen. Kuulin korvissani kaikki ne perinteiset kliseiset lauseet siitä, kuinka vastakohdat täydentävät toisiaan ja kuinka nyt on hyvä. Tätä vuosisadan rakkaustarinaa on nyt kestänyt kuukauden ja viime aikoina oon vain todennut, että jos jatkaisinkin tätä rietasta sinkkuelämää.

Sinkkuna oleminen on hienoa. Se on parasta mitä tiedän, koska seurustelu on mulle täysin tuntematonta. Voi mennä ja tulla miten haluaa, eikä tarvitse olla mitenkään tilivelvollinen ketään toista kohtaan. Ei tarvitse ajatella yhteisiä aikatauluja tai miettiä kalenteriaan siten, että siihen voisi joku muukin ihminen vaikuttaa. Rakastan baareissa ravaamista, vaikka se onkin hieman kallista. Rakastan katseiden vaihtoa ja niitä hetkiä, kun punkkupullon jälkeen löytää itsensä nuolemasta jonkun täysin tuntemattoman pojan kanssa keskeltä tanssilattiaa. Ei siinä välttämättä mitään nimiä/puhelinnumeroita/tietoja kerkeä vaihtamaan, kunhan nyt vain pussaillaan. Sitten jossain vaiheessa otetaan lisää juotavaa ja ei välttämättä nähdä enää koskaan. Se on HIENOA.

En kuitenkaan kiellä, ettenkö olisi ollut kyseisen jäbäleissönin kanssa valmis tähän. Asiat menivät pitkään todella hyvin ja oli todella kivaa ja olin jo valmis jättämään ne kaikki miehet kenen kanssa en ole vielä liannut lakanoita taakseni. Olin hetken aikaa valmis muuttamaan elämäni täysin toisen ihmisen takia. Niin. Onko se kuitenkaan sen tarkoitus?

Tämän vuoden aikana olen oppinut olemaan ymmärtämättä miehiä ja homoja. Hetero ystäväni valittavat aina siitä kuinka vastakkaista sukupuolta on vaikea lukea. Aijjaa, en ois ikinä uskonut! Vuosien ajan olen seurannut erästä ihmistä ja hänen seikkailujaan molemmissa pesissä. Näiden vuosien aikana olen kateellisena pohtinut, miten jollain voi aina lykästää ja mikä on onnellisen saamisen arvoitus.

Empiirisen tutkimukseni lopputuloksena onkin taito olla välittämättä. Kysymys ei ole siitä, että löytäisi välttämättä sen baarin komeimman tyypin itselleen seurakseen. Naama ei takaa osaamista, eikä ikä tuo aina varmuutta. Kysymys onkin vain siitä hienosta taidosta osata olla välittämättä. Mitä enemmän stressaa siitä, että "saanko mä tänään" ja/tai "keltä mä saan", sitä enemmän hukkaa mahdollisuuksia.

Kas, aurinko nousi.